

(kuvassa siis tiina ja mun pikkuveli samu!!)

(tepsin pelaajat kentällä faniensa tuuletellessa=))
Ja loppuun vielä pari kivaa kuvaa=D

(tarto 2009)
(liittojuhlista)


(sm-kisat 2009)




).

Ennen suoritusta oli hyvä fiilis ja kaikki kannusti. Suoritus oli vapautunu, ja noston onnistuessa sai vielä lisäpoweria ilmasuun. Kaupanpäällisinä tuli kuitenkin useita pikkuvirheitä, joten ei oltu tyytyväisiä. Loppuverkan jälkeen kuunneltiin pisteet ja katottiin suokkaa videolta. Tällä kertaa suoritus riitti aluemestaruuteen pistein 16.66 (:
Koska palkintojenjako oli vasta ihan vimppana, jäätiin kannustamaan muita ja löhöämään hallille. Pippuriseen tyyliin lisäevästys oli paikallaan, ja haettiinki patonkia ja muuta murkinaa cittarista. Osa (jemppu, usna ja mä) lähti jopa sadetta uhaten ruoankeruumatkalle. Saatiin osaksemme myös asiakkaiden tuijotusta :P
Kello 18 kaikki oli jo aika väsyneitä, juttu sen mukaista ja korkeushyppypatja kutsu. Lopulta tuliki palkintojenjako, otettiin parit kuvat ja häippäästiin paikalta.
Sunnuntaina oli vähän rennompi ohjelma, sillä oli asemakisat. Toimittiin siellä turvatyynyinä ja jaettiin palkintoja pikkutirriäisille :)
Yleisesti kuuluu hyvää, kaikilla ainakin melkeen paikat kunnossa ja katseetki jo tulevissa kisoissa, jotka on piirin kisat lauantaina. Pääsiäisen jälkeen tehtiin parit muutokset, joten niitä on hiottu aika paljon reeneissä. Lisäks ollaan keskitytty kokonaisiin ja nostojen harjotteluun.
Urheilulukiolaisilla on ENÄÄ yks koe, jonka jälkeen alkaa vimppa jakso. Sen aikana on kaikki kauden pääkisat ja varmaan rankin treeniosio kaudesta. Onneks tulee kevät joka nostaa ainakin mun mielialaa piitkän talven jäljiltä. Lukion eka on menny tosi nopeesti, enää alle 2 kuukautta koulua ja sitte kesälaitumille! Meille pippureille se tarkottaa myös yhteistä Bulgarian matkaa, joka on heti kesän alussa. Sitä odotellessa! ;)
Kuvat tällä kertaa bcn-reissulta, sikavanhoja siis ja kaikki ihan pikkusen näkösiä :D
Loppuun harkkacd:n kiistaton ykköstähti http://www.youtube.com/watch?v=pFCJBhj6ooc Ainakin toistaseksi ;)