30.8.2011

Turhuus

Ennen asiallista MJ-leiriä ja sen postausta tulee tällästä todella monia kiinnostavaa asiaa :_D Tällä viikolla me ollaan keskitytty hiomaan ekaa pätkää ja sen osia. Ettei ohjelmakunto aivan lysähtäisi, teemme pätkää myös neljä kertaa peräkkäin - niin että siitä tulee se 2,5 min.




Tänään treenien lopuksi Junnu piti meille loppuverkan Enyan tahdissa, discovalot päällä. Aika rentouttavaa olla yhdessä, mutta kumminkin hiljaa omissa ajatuksissaan.. Heh, perus outo minä?





Kotimatka taittui Icun ja Adelen kanssa ja ex-Pippuri Paken kanssa vaihdettiin kuulumiset. Miss u





28.8.2011

Little Secrets - 2


Meinasi tämän viikon "joulukalenteriluukku" unohtua..
So, 9 more to go! (:


27.8.2011

Erilainen perjantai



Eilen emme vetäneet harkkakamoja päälle vaan vietimme aikaa joukkueen kesken. Ensin suunnattiin jakamaan seuran mainoksia Varissuolle. Bussikuskin hyvistä neuvoista huolimatta Jemppu, Nata ja mä eksyttiin; GPS ohjasi meidät väärälle jäähallille, sillä oikea oli maan alla :D


No saatiin kumminkin apua ja päästiin työn touhuuun.. Aikaa mainosten jaolle oli varattu 2 h, mutta siinä menikin vaan puoli tuntia. Loppuajan hengasimme "eksoottisessa" liikekeskuksessa. (jemppu ja mä uskaltauduttiin myös basaariin :P)


Matka jatkui valmentajien kyydeillä Skanssiin, jossa oli tarkoitus mennä syömään. Ensin oli kuitenkin pienen shoppailun vuoro. Todellakin pienen, sillä valkut jakoi meidät kahteen joukkueeseen ja antoi molemmille huimat 3 euroa käyttörahaa. Tarkotuksena oli ostaa mahdollisimman paljon erilaisia tavaroita, eri kaupoista, 20 minuutissa.


Noloilta tilanteilta ei vältytty, sillä pyytelimme halvimpia tuotteita ja kantiksemme oli tiimarin -70% koju. Ajan päätyttyä kokoonnuimme Cafe Braheen paljastamaan ostoksemme. Niihin kuului kaikenlaista rojua, suosikkeina ehkä 14 senttiä maksanut lakki ja löytötavaroista poimittu huopikas. (joka ilmaisena diskattiin :P)





Raati arvioi Himoshoppaajat voittoon 1,5 pisteen erolla Huopiksiin. Voittajajoukkueen palkintona oli pitää kaikki tavarat, jotka kuitenkin jaoimme kaikkien halukkaiden kesken :D




Vihdoin oli aika mennä syömään! Mahat tuli täyteen ja näimme tulevan puvun kankaat. Ajattelimme syksyn aikana tehdä esittelypostauksia, johon kaikki kirjottaa jokaisesta jotakin. Miltäs kuulostaa?

Ps ensi viikonloppuna MJ-leiri, missä mm. maksimikestävyys-testi! Henkinen valmistautuminen aloitettu :P

22.8.2011

Haastepostaus!!

Tän kanssa on kestänyt ehkä superkauan ja kuvia tuli varmaan liikaa.. (ainakin "herättää päässämme kysymyksiä"- ja "söpöä"-kohtiin :D) Tässä kumminkin:

- kuva meistä joskus aikoja sitten

- kuva meistä vuosi sitten

- kuva josta tulemme iloiseksi

- kuva hetkestä johon haluaisimme palata

- kuva meistä

- kuva joka herättää päissämme kysymyksiä

- mielestämme todella hauska kuva

- kuva hetkestä jolloin oli rankkaa /kuva siitä miltä meistä tuntuu harkkojen jälkeen

- kuva jolloin onnistuimme

- kuva jostain, mikä on söpöä (+"söpöä")

- kuva lempi kisapaikastamme

- kuva kännykästäni

- kuva jostain, mitä teemme joka harkoissa

- kuva jostai, mitä tarvitaan joka harkoissa


Ja mee haastetaan NeOn team (: