25.2.2011

WANHAT ja PENKKARIT

Viimeviikon torstaina Essi, Tiina, Anna, Nata ja Julia juhli vanhojentassejaan ja kata vietti penkkaripäivää. Torstai päivä alkoi itseni osalta ainakin kampaajalla ja en päässyt seuraamaan koululle abishowta vaikka olisin kovasti halunnutki:( mutta jälkeenpäin näin sen videolta. Aurajoen lukion teema oli tänä vuonna talviolympialaiset. Kaikilla abeilla oli hienoja asuja ja kata oli pukeutunut kanadalaiseksi faniksi:D

Shown jälkeen kata ja muut penkkari ihmiset lähti rekoilla ajelulle jääkylmään ilmaan.

Vanhojen tanssijat sillä aikaa valmistautui kotona meikaten ja kun puoli kolmen aikoihin saavuttiin HK-areenalle (missä tänä vuonna kaikki turun koulut tanssivat poikkeuksellisesti kulttuuripääkaupunkihomman takija) niin kaikki näyttivät hirmunäteiltä :P HK-areenalla treenattiin ensimmäistä kertaa kaikki yhdessä ja se sujuikin oikein hyvin.

Sitten alkoikin tulla jo katsojia paikalle ja kuuden aikaan tanssiaiset alkoivat. suurempia virheitä ei tullut ja suuren osallistujamäärän vuoksi tapahtumasta saatiin tosi paljon kehuja:)

kun cicapot ja dancing queen sun muut oli tanssittu lähettiin syömään Dennikseen jonka jälkeen mentiin nukkumaan jotta aamulla oltaisiin virkeänä koululla tanssimassa;) Samana iltana kata kavereineen lähti risteilemään abiristeilylle! Aamulla tultiinkin koululle aikaisin ja laitettiin sali kuntoon. Ensiksi tanssittiin päiväkoti-ikäisille ja alakoululaisille jonka jälkeen päästiin vihdoinkin esiintymään oman koulun ylä-koululaisille ja lukiolaisille. Kaikkien normitanssien jälkeen esitettiin vielä minun ja tiinan keksimä pieni tanssin pätkä. Musiikkina meillä oli Pitbullin Hey baby.
Katsojat ja kaikki tanssijat oli ihan huumassa tästä tanssista. Vielä tämän jälkeen tanssitettiin oman koulun ykkösiä ja yläkoululaisia ja muutama dominokin pääsi ottamaan tuntumaa tanssilattiaan;) Samana iltana meillä oli wanhojen juhlat jonne tuli suurin osa koululaisistamme juhlimaan sitä että ollaan nyt koulun ”VANHIMPIA” :P Seuraava päivä kului vain odotellessa iltaa nimittäin lähettiin vanhojenristeilylle lauantai-iltana. Laivareissu kului meidän koulun osalta suurimmaksi osaksi karaokea laulellessa:DD Sunnuntaipäivä tuli vietettyä taas aika väsyneissä tunnelmissa mutta laivan seisovapöytä kyllä virkisti päivää hyvällä ruualla :P sitten olikin jo sunnuntai-ilta ja laiva saapui turun satamaan jonka jälkeen kaikki vanhojen jutskat olikin jo ohi , vähän porukka oli haikein mielin ku tätä oltiin niin kauan odotettu. Tansseista otettiin myös hirmunen määrä kuvia jotakin nyt lisäilin tännekkin:)







Toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä onnistuneet wanhat :)

12.2.2011

Ohjelmaleiri 5-6.2

Heippa!

Viime viikonloppuna meillä oli oma ohjelmaleiri täällä Turussa. Lauantaina alotettiin klo 10 ja lämpän jälkee käytiin kaikki ohjelman kuviot ja siirtymiset tarkkaan läpi, ja yritettiin saada ne sujumaan ilman törmyksiä ja niin, että kaikki pääsee paikkoihinsa. Jouduttiin siis vielä vähä muokkailemaa muutamaa liikkumista ja kuviota. Saatiin myös lisättyy uus nosto meiän ohjelmaa, joka ei tosin vielä ihan mene silleen sulavasti mutta eiköhän se pia ku saadaan tehtyy sitä enemmän, ni rupe sujumaan!:) Päivän puolessa välissä pidettiin lounastauko ja käytiin ravintolassa syömässä!:) Syömisen jälkeen jatkettiin loppupäivä ohjelman hiomista sillä tavalla, että aina puolet teki ja puolet katto virhei.

Sunnuntaina alotettiin treenaus myös klo 10 ja hiottiin ensiksi ohjelman ekaa puolikasta. Katottiin liike liikkeeltä, että kaikilla on kädet, jalat ja pää samalla tavalla ja sit aina välil tehtiin musalla pätkiä. Päivän puolessa välissä käytii ostaa eväit ja siirryttiin Lintulaan jatkamaan hiomista. Päivän päätteeks tehtiin vielä kaksi kokonaista, jotka kuvattiin ja vanhemmat sai tulla kattomaan. Ne ei menny erityisen hyvin vielä, joten tekemistä riittää vielä ennen ekoja kisoja! Ohjelmassa on toki muutamii kohtii, jotka menee jo hyvin, mutta erityisesti nostot kaipaa viel paljon treenii ja toistoi.

Ensi viikolla onki sitten kovasti odotetut wanhojentanssit ja penkkarit! :) Sillo meil on koko joukkueella pari päivää vapaata treeneistä. :) Näistä tapahtumist tehään tännekki sit postaus jossai vaiheessa. :)

4.2.2011

Pikapäivitystä

Moro!

Eilen kokeiltiin ekan kerran mallipukua, tosin erivärisenä (kokoturkoosi :D) kuin oikea puku.Saatiin myös ilouutinen kun Sara eli icu siirtyy 4. jaksosta Aurajokeen urheilulinjalle! Tervetuloa (ahkeraan) joukkoomme ;) Nyt meitä on jo 7, tosin Ansu rapakon takana ja Kata saakin kohta jo lakin päähänsä!

Seuraavana meillä on vuorossa ohjelmaleiri, kun treenataan la&su turun saleilla yht 13h. Siitä kumminkin juttua ens viikolla! Kuulemisiin :)

2.2.2011

Esimakua..

Moikka kaikille!


Viime viikonloppuna harjoteltiin ilmaisua teatteriohjaaja Hannelen johdolla. Lauantaina tehtiin (voiko sanoa perus :D) ilmasuharjotuksia ja käytiin läpi myös vähän kisajännitystä yms.


Sen jälkeen tehtiin läpimenoja ja hiottiin ohjelmaa osissa. Sunnuntaina jatkettiin siitä mihin oltiin päästy.


Lisäksi jokainen sai tehtäväksi keksiä itselleen roolihahmon ja sille luonteenpiirteet. Reagoimme ohjelman käänteisiin roolihahmomme mukaan vaikka perusidea onkin yhteinen. Näin lopputulos on uskottavampi (:


Viikonlopun aikana rohkaistuttiin ja opittiin aikas paljon! Esim. pitää uskaltaa katsoa yleisöä, ei saa pudottaa katsojaa, pitää olla motiivi sekä kunnolla metsään kuin hissutellen oikein!


Vaikka kehitystä tapahtu, on tosipaljon vielä tehtävä! Siksi ollaan sovittu et ilmaisu on aina mukana kun tehdään kokonaisia tai pätkiä ohjelmasta. Muuten ei ykkösiä lasketa ;)

30.1.2011

Maajoukkueringinleiri


N.viikko sitten perjantaina me suunnattiin klo 13 T-talolta Lohjan kisakallioon.Matka meni kivasti minibussissa musaa kuunnellen ja iPadin arvotuksii ratkoen;D Lähtö oli sen takia jo noin aikasin koska ekat treenit alko klo 15.Kun me saavuttiin sitte perille huomattiin et oltiin paikal ennen meijä valmentajii jotka tuli omal autol. No me sit ooteltiin siin vähä ja pian valkut jo tuliki. Sit alkoki jo tunnit.
Ekana oli vaan lämppä joka tehtiin yhdessä Cineran kanssa.Lämppäilyn jälkeen oli vartalollinen tanssitunti ja sitte perustreeni.Perustreenissä ainaki tuli selkälihaksii käytettyy;D Noitten tuntien jälkeen koittiki ruokailun aika.Ruuan jälkeen oli sit viel yks ohjelmatreeni.Puol kympiltä mentii viel iltapalal ja sit äkkii huoneisii ja nukkuu koska aamul olis aikanen herätys edessä.

Lauantai alko klo 7 aamupalalla (jolla oli ihania sämpylöitä;) ja jatkui kasilta meijän valkkujen pitämällä lämpällä Cineroitten kanssa.Sit oliki jälleen kaks ohjelmatuntii joitten aikana ohjelma muuttu aaikas paljon..Mut parempaan suuntaan vaiks ei ihan siltä heti näyttänykkää/tuntunukkaa :D. Näitte jälkeen oli lounas (taas syötiin) ja muutoskohtien muisteluu ja lämppä lihastasapainotestii joka tais jännittää aika montaa meijä joukkuelaist tuloksien takii :D Testeis meniki sit n. 15 min per tyttö joten aikaaki kulu sii sit silleen et jokane lämppäs vähä omaan tahtii riippuen siit et koska oli oma vuoro mennä testattavaks.Kaikki myös kävi syömäs päivällisen omaa aikaan (ruokaa TAAS:D). Testien jälkee oli viel vaikeusosat Larisan kans ja sitä tuntii voi kyl kuvailla hieman katastrofaaliseks mut myös hyödylliseks.Oltiin muutettu niin paljon ohjelmaa et kokonaine uusil muutoksil oli varmaan aika järkky mut Larisa sai kuitenki jonkinlaisen kuvan:). Illan viimenen tunti oli flow gymnastics joka Icun kuvailujen mukaan olis "joogaa ja pilatest ym".Tä kuitenkin osoittautu vääräks tiedoks kun päästiinkin sitte polkkaamaan yhessä La stradan ja Cineran kanssa :D. Kaiken sen piirissä polkkailun jälkeen oli viel iltapala.Illalla sit oli luvassa kivoja ylläreitä.Anna piti koko joukkueelle käsihoidon ja SaaraJunior jako tuliaiset Meksikon reissultaan jotka oli hienoja korviksia:).Sit kaikki meni väsynein omaan huoneeseen nukkumaan paitsi osa piti hieronnan ennen nukahtamist.

Sunnuntaina heräiltiin kipein lihaksin aamupalalle jonka jälkeen vähä piristyttiin mentiin kaikkien joukkueitten kans yhteiseen lämppään ja sielt sit suoraan ohjelmatunnille joka oli jälleen hyödyllinen. Lounaalle mentiin jo klo 11 ja seuraava tunti oli ohjelmatunti taas yhdessä Cineran kanssa.Kun oltiin tehty oma aikamme matolla ruvettiin suunnittelemaan uutta nostoo ohjelmaan.Alun outojen ja epätoimivien nostoyritysten jälkeen rupes jo sujumaan vähä paremmin:). Ennen ku huomattiinkaa oli aika lämpätä viel loppunäytöstä varten.Näytökses joukkueet esitti ohjelmansa nimen mukaan aakkosjärjestyksessä yhden kerran.Kaikkien ohjelmat näytti jo nyt suht hyväkuntosilta ja kivoilta!(paitsi meitä vähän jännitti mennä esittämään oma ohjelmamme kaikkien muutosten jälkeen mitä siihen oli tehty :D). Vimpaks oli viel kunnon loppuverkka ja venyttelyt ja sit leiri oli ohi.Me suunnattiin kahvioon ostaa mm.vissyy limsaa karkkii ym. paluumatkaa varten :D. Kotimatka suju jälleen musaa kuunnellen ja jotain säätäen. Kiitos kaikille mukana olleille joukkueille ja valmentajille ja ohjaajille:)! Meillä treenit jatkuu nyt normaalisti hiomisen,tahtien yhdenaikaistamisen ja ilmaisun kehittämisen merkeissä:) Ps.kuva on bulgariast koska mul ei ollut kuvia leiristä:)

15.1.2011

Ohjelmapäivä


Takana on ensimmäinen kouluviikko ja kouluun palailtiin vähän väsyneissä tunnelmissa. :) Tällä viikolla on keskitytty peruskunnon kohottamiseen ja tänään treenattiin Hanttarissa ohjelmaa. Aamulla oltiin vielä vähän horroksessa mut kyllä se siitä sitten lähti menemään ja saatin ohjelmaan tehtyä pieniä tarkennuksia ja korjauksia, joiden johdosta ohjelma meni hyvin eteenpäin.

Huomenna ja ensviikolla on luvassa taas perustreeniä, uusien kohtien harjoittelua ja noston treenausta ennen MJ-ringin leiriä kisiksessä ! Joten heipsulivei siihen asti! :D
PS. oli pakko laittaa muutama kuva Bulgariasta kun niitä on mukava fiilistellä näissä arktisissa oloissa!! :)

9.1.2011

Arki kutsuu..

Moro!
Lomat on siis lomailtu ja jokanen joutuu raahaamaan itsensä takasin kouluun.. hyi/huoh/murr! Joulun tienoilla meillä oli n. viikon loma ja sen jälkeen ollaan treenattu 6 kertaa vaihtuvin kokoonpanoin. (koska osa on majaillu mm. thaimaassa, floridassa, gran canarialla ja madeiralla)
Treeneissä keskityttiin näytösohjelmien; pianon ja maikkelin harjoitteluun sekä uuden ohjelman hiomiseen. Lisäksi jokanen tais vähän venytellä sekä kuntoilla omalla tyylillään: lenkkiä, hiihtoa, lumitöitä, jumppia ja uimista :D
Tänään oli seuran näytös jossa vedettiin 4x2 suoritusta eli ihan hyvä saalis :) Kuvat siis sieltä!
essin "soolo" mut huom kenraali vaan :D
Ens viikosta palataan normaaliin treenirytmiin ja keskitytään täysillä kevään ohjelmaan sekä perusreeniin. (eli työtä siis riittää :D) Sitte junnu vielä meksikosta takasin kehiin ja suunta kohti kisistä mj-leirille! Kuulumisiin!hihi jemppu hiipimäs loppuasentoon (:

22.12.2010

So this is christmas!






Well heloou kaikille!


Taas on ollut vähän hidas meininki näissä meiän kirjotuksissa, pahoittelen toimituksen puolesta(: Kaikilla on vähän joulukiireitä ollut..Pukkikin pian ovella kolkuttaa..jaiks:D Me ollaaa ainaki oltu kaikki tosi kilttejä...eikö?xD


Heti sm-kisojen jälkeen alettiin siis treenailemaan taas piano-ohjelmaa ja maiggeli tanssia ku meillä on tammikuun alussa Turun Jyryn liikuntanäytös jossa esitetään noi kyseiset ohjelmat.Seuraavana viikonloppuna sm-kisojen jälkeen päästiin sit työn touhuun oikeen kunnolla kun meillä oli la-su ohjelmaleiri jossa meille opetettiin uus ens kevään ohjelma!!Musa oltiin kuultu jo sm-kisoissa ja tiedettiin että jotain ihan erinlaista oli tiedossa!Jännitti vähän sillo lauantai aamulla lähteä leirille katsomaan mitä ne valkut oli keksiny,heh.Saatiin opeteltua koko ohjelma viikonlopun aikana ja täytyy kyl sanoa et se on aika mageee.;DTällainen "revittely" on pippureille ihan uusi juttu!! Treeniä tarvii tehdä nyt myös peilin edessä että saadaan asenteet kohdalleen;) Treenit jatkui viime viikolla vielä näytösohjelmia ja kevään ohjelmaa treenaten.



Maanantaina meillä oli kauden päättärit ja valkut oli järjestänyt meille semmosen vierailun kosmetologille jossa meille annettiin meikkausvinkkejä ja kerrottiin mineraalimeikeistä, saatiin myös hyviä meikki ideoita tulevaa kevättä varten!;) Sieltä sitten siirryttiin Saara seniorin luo jatkamaan illan viettoa.Siellä pikku Vilho jo meitä odottelikin :)tuitui..on se vaan niin sulonen!Tonttukin oli käynyt tuomassa pienen lahjasäkin meille, suomipop visailukisailun avulla arvottiin sit pikkupaketit jokaiselle.Valkut jakoi myös perinteisen kauden pippuri pystin joka meni tänä vuonna Tiinalle!(onnea vielä ;p)Meitä oli päättäreissä harmillisen vähän paikalla ku melkee puolet on jossain lämpimissä kolkissa lomailemassa(reiluu..).Silti oli taas mukava ilta ihanien joukkuekaverien ja valmentajien kanssa!!

Haluan koko joukkueen puolesta kiittää kaikkia kuluneesta kaudesta joka oli aivan mahtava!!Lämmintä joulun aikaa ja mahtavaa uuttavuotta kaikille!<3

6.12.2010

Nonii nyt on sitte pippurien kukka hempeilyt saaneet päätöksensä SM kisoissa Helsingissä! Matkaan lähdettiin bussilla yhdessä perjantaina T-talolta kaikkien Turun Jyryn joukkueiden ja valmentajien sun muitten hemmojen kanssa. Matka suju mukavasti popitellessa laatu biisejä, laulaessa niitä loistavilla ja erittäin ihanilla lauluäänillämme ja tietenki syödessä.



Perillä hotellissa purattiin tavarat syötiin iltapalaa ja katottiin leffoja ja sitte mentii tuutilullaa ku oli aikanen herätys aamulla. Lauantaina sitte herättii aikasi ja mentiin eräään papparaisen mielestä hieman liian suurelle aamupalalle;)Sieltä lähettiinki sitte aamuharkkaan kaikki kisaroippeet mukana. Aamu harkka oli hyvä ja sen jälkee pistettii pärstät ja pehkot kisa kuosii sitte mentiin syömään ja sieltä sitte juostiin kannustaa Sanixeja :)

Kannustettiin siin sit muita joukkueit siihen asti et tuko alko ja sit alotettiin lämppä. Mutta eipäs alotettukkaa ku kaikki oli mysteerisesti kadonnu vessoihin ja muihin kivoihi mestoihi mut onneks kaikki kuitenki löys ittensä ja toisensa ;D.Lämpän keskellä mentii marssii jonka takii meil tuli pikkunen kiireenpoikanen;)
Kisasuoritus ei ollu kauheen hyvä. Tuli mm paljon tasapainovirheit, eri aikasuuksii ja pari pudotust. Suorituksen jälkee tuli vähäse suru puseroon mut sit se lähti pian ku kuultiin meijän pisteet (yhteensä 17.00)joihin oltiin tyytyväisiä!Samalla päätettiin että unohdetaan tän päivän suoritus ja korjataan virheet finaalisuorituksessa.



Oman suorituksen jälkee jäätiin viel kattoo ja kannustaa kisat loppuun ja valkut jäi kuuntelemaan uusii sääntömuutoksia. Ku päästiin hotellille mentii suihkuu ja laitettiin ittemme syömä kuntoon kunnes valmentajat soitti nälkäsen kiukkusena hotellin ravintolasta että pitäis olla jo sielä :D Ruokailun jälkee valkut lähti johonki stadin mestoil pyörähtelee ja me jäätii nauttii herggu jätskist.
Illalla viel katteltii huisin jännää leffaa nimeltä jääkenttien kuningatar, jota vois kuvailla sanoilla: yllätyksellinen, jännnnä, ennalta arvaamaton....
Sunnuntai aamu koitti taas kukonlaulun aikaan eikä tapahtunu mitään sydäntähäkelllyttävän dramaattiista. Aamupalan jälkee kokoonnuttii popittamaa Ms Schreyn julkasemaa virallista kisabiisiä ja sitte lähettii kisahallille.



Aamuharkka suju normaaliin tapaan ja sen jälkee laitettii meikit ennen alkumarssia. Sitte kannustettiin tinamit ja lähettiin syömään. Tauolla alko lämppä ja tunnelma oli paljon rennompi ku alkukisapäivänä. Aikaa oli myös huisisti enemmä ja kerittiin tekemää vaiks mitä kohtia ennen ku päästii harkka matolle. Esaki kerkes käymään tarpeeks monta kertaa vessas;) Keskittymistilassa sovittiin et nyt annetaa palaa ja sitte huudettii meijä loisto lorumme tietenki erittäin hiljaa niinku aina. Sitte valkut viel sano viimeset sanat ja Henna läpsäs jokasta persuksille tutuun tapaan. Siinä sitä sitte oltii ja ihmeteltii kunnes asteltii lavalle kovien kannustusten kera.Tässä vaisheessa SUURI KIITOS KAIKILLE IHANILLE KANNUSTAJILLE<3
Finaalisuoritus oli onnistunut kaikin tavoin mut pari ihan pikkusta virhettä mahtu mukaan.Oltiin siihen kuitenki erittäin tyytyväisiä ja jäätiin kuuntelemaan pisteet kisakatsomon taakse.



Meijän pisteit ennen tuli viel muutamat iloset pisteet ja selvis mm et kolbrit sai kategoria 4 ja et Dominot Flex voitti oman sarjansa JEEEE ja ONNEA <3 Sitte tuliki meijän pisteet ja selvis et oltiinki yllättäen voitettu SM hopeeta ja Suomen-Cup pronssia. Tästäpä vasta riemastuttiinki eikä itkuilta vältytty:) Sitte oli vuorossa palkintojen jako josta lähettiinki vähäse liian aikasin pois, kun suomen-cup palkinnot oli viel jakamatta. Saatiin mitalien lisäks myös pokaali ja hienot tähti viltit :)Sitte oli kuvien aika joita räpsittiinki aimo annos!Onnittelijoita riitti paljon, mm: vanhempii, sisaruksii, sukulaisii, tuomarei ja kisakavereit!Kiitos myös heille kaikille!:)



Päivä oli siis varsin ikimuistonen ja koko kausi oli kaikin puolin tosi onnistunu kaiken alku epätoivon eli ohjelma- ja pukukriisien jälkeen. Nyt siis vaan nokka kohti ens kevättä ja viikonloppuna onki jo uuden ohjelman teko leiri tääl Turus. Lisäks harjotellaan vähäse viime kevään Piano-ohjelmaa ja sitte Thriller tanssii meijän seuran näytöstä varten:)

2.12.2010

Viimeistä viedään!

Jippiiii!!!!! Tämä syksy(joka on mennyt tosi nopeasti)on pian jo päätöksessä. Tänään oltiinki viimeistä kertaa kotisalilla reenailemassa tätä ohjelmaa.(vähän haikeaa) mutta innolla odotammekin jo sm-kisoja.
Treenit menivät tänään hyvin ja ohjelmakin mennyt kokoajan parempaan suuntaan. HYvillä fiiliksillä siis lähdetään kisailemaan helsinkiin ja PIPPURISELLA powerilla astellan matolle viimeisiä kertoja tällä ohjelmalla :)

itse ainakin odotan jo miten joukkueet ovat kehittyneet kauden aikana.
Tsemppiä kaikille joukkueille =)!!!

28.11.2010

Biletystä sukuhuoneessa

Terveppä terve ja heipähei!
Nyt on siis normi kisaviikonloppu takana....NOOOT!!!
Kelataas alkuun. Lauantaiaamuna bussimme starttasi t-talolta kello kuusi reikä reikä ja matke treelle(eiku teelle)sai vihdoin alkaa unisissa tunnelmissa. Johan siitä herättiin kun kuskimme päätti lähteä liittymästä vastaantulevien kaistalle. Siinä sitten köröteltiin 15 kilometriä väärällä puolella motaria!! Siinä vaiheessa porukka bussissa oli vähän paniikissa.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/199161.shtml

Treelä ohjelmassa oli kipittelyä hyisessä talvisäässä, harkkasuokka ja päivänokoset.


Harkkasuokan jälkee mentiin koululle purkaamaan kamat, sitten syömään ja sen jälkeen päästiin nukkuu. Sit ku herättii alettii pistää hiuksii ja meikkei. Ku ulkoasu oli kunnossa ni käveltii kisahallille kannustamaan muita ja aloitettiin kisalämppä.


"Samis essit":D

Lämpän jälkeen tehtiin perinteiseen tapaan taspainot, hypyt, nostot sekä heitot ja pian olikin jo aika astella kisamatolle. Suoritus ei mennyt ihan nappiin ja se sisälsi 3 pudotusta ja joitakin tasapainovirheit. Aamuun verrattuna suokka oli kuitenkin yhtenäisempi ja saatii lisäks elämys bonus.




Saimme yhteispisteiksi 17.50, joka yllätykseksemme riitti ensimmäiseen sijaan ja tästä vasta riemastuimmekin. Lauantain kisan jälkeen lähettiin mansen huudeille ja päädyttiin syömään kunnon iltapalat subille.



Ähkypuhkussa tarvottiin takaisin koululle läpi pelottavien ja pimeiden puistojen. Sit vuorassa oli nukkumista ihanilla ja vähemmän ihanilla ilmapatjoilla.
Aamulla saatiin nukkua pitkää (herätys vast 8.00!!!) Heräämisen jälkeen pakattiin siin ja laitettiin ittemme kuntoo aamuharkkaa varten. Aamupala oli hieman puutteellinen, mut onneks siel oli sentään puuroa!!!<3
http://www.youtube.com/watch?v=H5Yf3wn_9j4
Kun meijän massut oli täynnä, aamuharkkaan oli viel hetki. Aamulämppä ja harkkasuokka oli ihan jeees:D




Taas oli ehostuksen vuoro, joka sujuikin paremmalla tatsilla kuin lauantaina. Sitte kannustamaan muita täpöllä ja nauttimaan lihaisista pullista. Aika pian ruokailun jälkeen alotettiin kisalämppä, tehtii lihakset, tasapainot, hypyt ja kaikki muut perusjutut.



Sitten oli tsemppipiirin aika ja huudettiin huudot. Sitten olikin jo aika astella matolle hyvällä fiiliksellä ja mahtavien kannustusten kera.:)(kiitos kannustajille!!!) Kisa suoritus oli kokonaisuutena parempi mutta joukkoon mahtui kuitenkin kaksi pudotusta. Olimme tyytyväisiä suoritukseen ja saimmekin pisteiksi 17.70. Bonuksia saimme tällä kertaa kolme (elämys, ilmaisu ja kuvio bonukset) :).
Yhteis pisteiksi tuli 35.20 ja se riiti avoimen sarjan sekä Tul:n mestaruuteen.

Ennen palkintojen jakoa otettiin muutama kuva. Myös napsastiin yhteis kuva Sanix joukkueen kanssa.

Sitten asteltiin palkintojen jakoon ja katsomossa näimme seuramme Kolibrit joukkueen kannustamassa meitä lakanoiden kera. Kiitos siitä ihanille kolibreille<3
Palkintojen jaon jälkeen napsastiin vielä muutama kuva.



Sitten kiiruhdettinki jo koululle hakemaan kamppeet ja Ärrän kautta bussiin:D
Paluumatka sujui huomattavasti turvallisemmin kun tulomatka (lukuunottamatta yhtä liian matalaa siltaa):D Bussissa tunnelma oli hyvin menneiden kisojen jälkeen iloinen ja matka menikin sitten tätä blogijuttua kirjoitellessa,laulaessa iskelmäradion tahtiin sekä vammaillessa..:)


Perillä turussa oltiin vähän ennen kahdeksaa ja lähdimme kaikki kotia kohti.

Lopuksi vielä onnittelut kaikille mitalisteille:))

by PIPPURIT